Kenneltilat
→ Esittely → Historia → Entiset ulkoasut
Ennen kuin muutin Irlantiin, etsimme aviomieheni Darinin kanssa pitkään meille sopivaa asuntoa. Asuin Suomessa kerrostalossa ja minulla leipoi aina kiinni nipottaviin naapureihin. Milloin kuului "hallitsematonta haukkumista" tai milloin oli muutama koirankarva käytävässä. Ei kiitos. Sanoin Darinille että omakotitalo se on oltava tai meikä jää kotisuomeen.
Löysimme lopulta ison omakotitalon meren rannalta Corkista. Se oli kuin meille tehty: 100 hehtaaria maastoa, ei naapureita, oma ranta. Kolmikerroksinen talo oli rakennettu 90-luvulla ja keittiöön sekä kylpyhuoneeseen oli tehty täysremontti vuonna 2007. Kun näin keittiön, sanoin Darinille haluavani tämän asunnon. Ei haitannut, vaikka asunnolla oli hintaa useampi sata tuhatta tai että maaston aitaamiseen menisi tuhottomasti rahaa. Halusin asunnon, keinolla millä hyvänsä. Ja Darinhan suostui pitkin hampain, luultavasti vain ja ainoastaan saadakseen minut tuntemaan oloni kotoisaksi.
Kun koiramäärämme kasvoi viiteentoista koiraan (ja kun kaikki kaikenlisäksi asuivat kotona), ehdotti Darin kennelrakennuksen rakentamista. Kesällä oli tukalat oltavat, kun kaikki 15 koiraa yrittivät päästä talon viileimpään kohtaan: meidän makkariin. Annoin luvan ja niinhän meille loppujen lopuksi tulikin kennelrakennus pihan päätyyn. Se liitettiin suoraan päärakennukseen. Alunperin kennelrakennus tehtiin ainoastaan kesäkäyttöön, mutta 2012 keväällä remontoimme sen talviasuttavaksi.
Koirat asuvat meillä "perheen keskellä", eli päärakennuksessa. Sillä erolla, ettei koirilla ole mitään asiaa keittiöön tai meidän makuuhuoneeseen. Ulko-ovelta on suora näkymä valoisaan olohuoneeseen, jossa kaikki on suurinpiirtein pultattu joko lattiaan tai seinään kiinni koirien takia. Eteinen on usein täynnä ketjupantoja, hihnoja, koulutusliivejä ja leluja. Jos saat takkisi mahtumaan, niin hyvä. Ulkovaatteet ja etenkin kengät kannattaa laittaa kaappiin nuorikkojen takia: muuten voi parinsadan euron takki olla viipaloituna lattialla.
Katutasolla sijaitsee olohuoneen lisäksi myös keittiö, kylpyhuone sekä kolme koirahuonetta. Keittiöön ei koirilla tosiaan ole asiaa, sillä niin monta vaaratilannetta on meinannut sattua kun joku paikallinen munapää päättää hypätä mammaa vasten kun sillä on kymmenen litran kattila kalakeittoa käsissään. Kylpyhuoneen päädyssä sijaitsee kodinhoitohuone, josta on ovi pihalle. Näin koirat on helppo puhdistaa kurasäällä ilman, että koko talo täyttyy ruskeista kuraloskapaska-jäljistä.
Koirahuoneet on meillä jaoteltu joko iän tai käytöksen mukaan. Aikuiset koirat nukkuvat pääasiassa yhdessä ja samassa huoneessa, nuorikot toisessa ja kolmas huone vaihtaa käyttötarkoitustaan tarpeen mukaan. Välillä siellä majoittuu hoitokoiria, välillä kantava emä, välillä vanhenevia koiria. Jos laumaan tulee uusia jäseniä, ne nukkuvat lähes poikkeuksetta ensimmäiset puoli vuotta eristyksissä konfliktivaaran vuoksi.
Yläkerrassa ei ole mitään muuta kuin makuuhuone sekä saunallinen kylpyhuone. Ei ole mitään niin nautinnollista kun rankan duunipäivän jälkeen asettautua saunaan rentoutumaan ja hiipiä siitä sitten sänkyyn. Koirat saavat nojailla makkarin ovella, mutta sisäpuolelle ei ole mitään asiaa. Jostain kumman syystä Darin antaa pentujen nukkua makkarissamme, vaikka sitten aina jaksaakin valittaa koirankarvasta ja kuolasta ja sotkuisista vaatteista. Oma mokas, pönttöpää!
Meille tullessa kannattaa aina huomioon säävaraus. Irlannissa sää vaihtuu nopeammin kuin mitä juhlissa juodaan kossupullo. Asukokonaisuus on suhteellisen vapaa, emme pane pahaksemme tulit sitten juhlavaatteissa tai alasti. Sen voin vannoa, että kuolassa, ravassa ja karvassa ne ovat lähes 100 prosentin varmuudella. Suosittelen lämpimiä vaatteita kesälläkin, sillä illat kylmenevät nopeasti ja usein ensimmäiset Irlanti-vierailijat poistuvatkin maasta flunssan kanssa. Jalkineiksi suosittelemme lämpimästi kumisaappaita, tosin niitä löytyy jo kokemuksen syvällä rintaäänellä pennunkatsojillekin lainaan. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta kun meille tullaan ballerinoissa.
Historian havinaa
Oma virtuaali-urani alkutaipaleet koin vuonna 2005, jolloin hoidin ahkerasti virtuaalikoiria muiden virtuaalikenneleissä. Jossakin välissä hoidin myös hevosia, mutta koirat vetivät aina enemmän puoleensa. 2006 alkoi pieni idea pyöriä mielessä: jospa sitä perustaisi virtuaalikennelin! Alunperin tarkoitus olisi saada paljon koiria, hoitajia ja hankkia näin mainetta. Kennelin sain pystyyn, mutta kuvia en löytänyt mistään. Tartuin helpoimpaan oljenkorteen ja kopioin kaikki kuvani Googlesta. Onneksi joku ystävällisesti ohjeisti tekijänoikeuslaista ja käytin loppupeleissä vapaastikopioitavia kuvia.
Minulle oli alusta asti selvää, että haluan kenneliini saksanpaimenkoiria. Jo Cimma's Veronica kasvatti saksanpaimenkoiria, mutta mukana pyöri myös dobermanneja ja rottweilereita. Ensin minulle riitti että pentueen emä ja isä olivat virtuaalimaailmassa. Ihmettelin miksi muiden kennelien pentueilla oli paljon ottajia ja omallani ei yhtäkään. Päättelin kilpailutulosten olevan tärkeitä tässä lajissa. Nykyisin katson enemmän sukua kuin mitä kilpailutuloksia.
Lähes 11-vuotisen kennelharrastuksen kanssa on vierähtänyt useita tuhansia tunteja. En edes uskalla arvioida, kuinka paljon aikaa olen "tuhlannut" tähän harrastukseeni. Tavattuani IRL-saksanpaimenkoirakasvattajia, ymmärrän kasvatuksesta paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ennen tavoitteenani oli hyvin kilpaillut, mielellään muotovalio ja terve koira. Aikaisemmin terveys ja käyttötulokset olivat tärkein asia mitä koirassa katsoin. Nykyään tavoitteeni on paljon realistisempi: energinen ja työkykyinen saksanpaimenkoira, jolla on hyvät hermot.
En usko, että Joomagnan & Criminalesin taru loppuisi. Tai ainakaan en toivo niin käyvän. Virtuaalikennelharrastukseni on laajentunut niin virtuaalikissoihin-, hevosiin-, gerbiileihin- kuin erilaisten lajiliittojen ylläpitoon. Vaikka "harrastuksena" virtuaalieläimet ovat aikaavievää, se on tuonut myös uusia ystäviä ja kartuttaa entisestään tietoa koirista.
