Liitto pähkinänkuoressa

Virtuaalisen saksanpaimenkoiraliiton historia on hieman hämärän peitossa, sillä vanhoja kotisivuja ei enää internetistä löydy. Oletettavasti Anna ja Kati olivat rotuyhdistyksen ensimmäisiä ylläpitäjiä. Webarchiven mukaan ensimmäiset kilpailut liiton nimissä käytiin 28.08.2005, joten arvioisin perustusvuodeksi maksimissaan tammikuuta 2005.

Liitto on siis viimeisen yhdeksän vuoden aikana vaihtanut ylläpitääjänsä hyvin, hyvin harvakseltaan. Sitä ovat pitäneet pystyssä rodulle omistautuneet kasvattajat sekä harrastajat. On ollut ilo seurata ensin aloittelevana harrastelijana ja myöhemmin täyspäisenä kasvattajana kuinka rotuyhdistys on tehnyt pyyteetöntä ja arvokasta työtä rodun parissa.

VSPL:n päätehtävänä on edistää ja ylläpitää rodun mainetta monipuolisimpana käyttökoirana. Pyrimme auttamaan sekä kasvattajia kuin yksittäisten koirien omistajiakin niin laajasti kuin liiton nimissä pystymme. Liiton kautta voidaan esimerkiksi etsiä kasvatille uusi koti tai ilmoittaa suunnitellusta pentueesta.

Virtuaalisia saksanpaimenkoiria voidaan rekisteröidä vFCIn rekisterin lisäksi liiton omaan tietokantaan. Tietokantaan voidaan ilmoittaa koko pentue kasvattajan toimesta, tai jokainen omistaja voi ilmoittaa koiransa tiedot myös itse. Tarkemmat ohjeet tietokannasta ja sen käytöstä löydät täältä.